FLL Suomi - toimitsijaksi
From wikiluntti
FIRST LEGO League toimii Suomessa vapaaehtoisvoimin, ja siksi tarvitsemme toimitsijoita tapahtumiin. Toimitsijat ovat yleensä robottipelin tuomareita (referee) tai tiedeprojektin arvioijia (judge). Lisäksi tarvitsemme muuta apua ennen ja jälkeen turnauksen: esimerkiksi ruokahuolto, dj, kuvaaja, jne.
Toimitsija voi olla esim. opettaja, tukijoiden edustaja, vanhempi tai vaikkapa opiskelija.
Toimitsijaksi voit lähteä myös ulkomaisiin turnauksiin.
Toimitsijan tehtäviä
Turnauksissa arvioidaan joukkueiden toimintaa ja suorituksia sekä vahvistetaan palkittavat ja jatkopaikkojen saajat.
Tuomarikoulutukset
Päätuomareille järjestetään kattavampi koulutus ennen turnauskauden alkua. Aputuomarien perehdytys on juuri ennen kisaa. Koulutuksissa on asiaa palikoista.
Ilmoittautuminen toimitsijaksi
Älä emmi, ota osaa.